Jännitystä elämään

Tänne tullessani Inga kertoi jokaisen aupairin sairastuvan kerran kunnolla. Vastasin Ingalle huolettomasti, etten minä ole koskaan kunnolla kipeä. Viime viikolla tutkiskellessani kalenteriani saatoinkin hymähtää omahyväisesti - ha, enää viisi viikkoa jäljellä ja yhä terveenä.

Nyt varmaan arvaattekin jo, mitä on tapahtunut.

Sunnuntai-iltapäivällä se alkoi. Mahassani lähti rullaamaan vuoristorata. Ja mikä huolestuttavinta,  ruokahaluni katosi! Niin, ajatella, minun kyltymätön ruokahaluni. Tämä outo tunne huipentuikin sitten viime yöhön, joka meni mukavasti vessan ja sängyn väliä rampaten. Hienossa kiharakampauksessa, tietenkin.

Tänään aamupäivällä suuntasin sitten äidin ja Ingan suosituksesta lääkäriin ja viiden päivän antibioottikuuri kourassahan palasinkin kotiin. Joku virus sinne mahaan oli pesiytynyt, luultavasti päiväkodista peräisin. Nopeasti pitäisi kyllä parantua, kunhan vain muistan napsia nuo lääkkeeni ja välttää maito- ja lihatuotteita muutaman päivän ajan. Ja nyt onkin jo parempi olo (siis söinhän minä jo yhden tabletin!). Mitä nyt maha välillä murjaisee ja ilmoittaa olemassaolostaan.

Mutta olisi kyllä murinan paras hiljentyä ja pikaiseen, sillä haluan nähdä Elinan ja Tuomaksen perjantaina enkä millään haluaisi joustaa suunnitelmasta matkustaa jo huomenna illalla Würzburgiin Anni-Lotalle.

Niin ja Inga sanoi muuten myös tänne tullessani, että jokainen aupair hajoittaa vähintään yhden lasisen kahvikannun. Viisi viikkoa vielä aikaa hoitaa sekin velvollisuus alta pois...