Oh Mann, Mannheim!

Tänä aamuna pomppasin pirtenä pystyyn jo kuudelta ja seitsemän jälkeen olinkin jo Eppingeninissä. Junalla sitten puolitoista tuntia ajelin Mannheimiin, joka on suurinpiirtein Tampereen kokoinen kaupunki ja erityisen tunnettu muuan Carl Benzistä.

Tervellinen aamupala 2

Yhdeksän aikaan pelipaikalle saavuttuani eivät kaupat olleet vielä auki, joten matkani suuntautui Starbucksin ikkunapöytään. Sieltä avautuikin näkymä kaupungin päänähtävyydelle; vesitornille. No, se nyt oli sellainen torni. Starbucksissa kokeilin muuten hyvin rohkeana chai lattea, joka oli kyllä liian makeaa. Kumma kyllä, että se makeus ei sitten niin häirinnytkään tuossa mustikkamuffinsissa (joka oli muuten light-versio! :D). Ja laskiksen kirja oli tuossa pöydällä ihan kuvausrekvisiittana, ei tullut paljoa luettua.

Siinä se vesitorni nyt on. Ja tollainen tolppakin.

Aamuiset tyhjät kadut.

Joku mielenkiintoinen aukio.

Kaupunki pommitettiin ihan maantasalle toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen koko paikka piti saada nopeasti ja edullisesti rakennettua uudestaan, jonka seurauksena Mannheim ei todellakaan häikäise kauneudellaan. Rakennukset ovat kaikki pitkälti samanlaisia harmaita betonikuutioita. Shoppailulle paikka soveltuu kuitenkin oikein mainiosti, tarjontaa on jokaiseen makuun. Mukaan tarttuikin pari juttua loppualeista.

Päivä sujui oikein mukavasti ihan rauhassa vaan kierrellessä yhteen asti, jolloin nälkä pääsi taas yllättämään. No, kivan näköiseen ravintolaan vain ja Salad Nice tilaukseen. Se oli huono idea. Kovin huono idea....

Voi tonnikalasalaatti minkä teit!

... sillä puoli tuntia aterian jälkeen minun maha heitti jonkun triplakierrevoltin ja meni aivan sekaisin. Olinkin sitten myöhästyä junastani, eikä asiaa auttanut yhtään se, että eksyinkin matkalla juna-asemalle. Vähän suuntavaisto petti, vaikka mielestäni olin niin hyvin sisäistänyt kaupungin selkeän ja loogisen asemakaavan. :D No, tulipa siinä asemaa etsiessä nähtyä vahingossa Mannheimin valtava linna ja joku yliopistorakennuskin. Ja ehkä vähän kulutettua sen light-muffinsin kaloreita.. Junaankin ehdin, viime hetkellä. Kengät olivat hiertäneet, mahaan sattui, mutta ehdin. Helpotus.

Aloilleni istuttuani alkoi mahtava Simpsonien versio Kivisten ja sorasten tunnarista ilmoittaa minulle saapuvasta puhelusta (Selvennyksenä, että minulla on Oskarin vanha puhelin täällä käytössä ja siinä ei ole mitään muita soittoääniä kuin tuo. Kiitti vaan Oskari.) ja Ingahan siellä soitteli, että hänkin on Mannheimissa. Oli kuulemma yrittänyt monta kertaa soittaa ja viestinkin oli lähettänyt. Ja minä en ollut kuullut mitään (kaikkia puheluja en ollut edes saanut, kiitti vaan Fonic...) ja nyt olin sitten 9 euron junalippua köyhempänä matkalla jo kohti Eppingeniä. Scheisse.