A, B, C, D(eutschkurs)

Minulla oli tällä viikolla vikat kielikurssikerrat ja yhdellä kurssikaverilla oli mukanaan kamera, joten nyt saatte nähdä, missä olen täällä maanantai- ja keskiviikkoiltani viettänyt!

Minä (Ryhtiliikkeen edustajana), opettaja Mustafa, se turkkilainen nainen, Emilia ja Anastasya.

Maanantaina turkkilainen mukava nainen (jonka nimeä en tässä kuukausien aikana pystynyt oppimaan...) toi mukanaan ison kattilallisen turkkilaista perinteistä tomaattista keittoa, jossa oli seassa tortellinimaisia pastataskuja. Keiton päälle laitettiin sitten luonnollisesti turkkilaista jugurttia ja jotain jännää, sitruksista mausetetta. Oikein herkullista oli!

Oiskohan tässä meneillään jo santsikierros?

Tunnestusti, hyvä ruoka - parempi mieli!

Jälkkäriksi makedonialainen Emilia oli tehnyt baklavaa ja voi jestas, en ole ikinä tainnut syödä ikinä mitään niin makeaa! Emilia selitti, että baklava tehdäänkin käytännössä vain filotaikinasta ja kiehuvasta sokerivedestä. Emilian baklavassa oli lisäksi kookosta.

Keskiviikon kurssilla minulla on aina ollut toinen opettaja, puolasta lähtöisin oleva Monika. Turkkilainen Mustafa tarjosi meille kaikille kaakaot ja minä vein suklaata kaikille. Koko viimeinen kurssikerta menikin nopeasti vain turkkilaisten kulttuurista jutellessa. Koko kurssin parasta antia onkin mielestäni ollut muihin kulttuureihin tutustuminen. Kurssilleni sattui tulemaan muutama niiiin puhelias ihminen, että monilla kerroilla kielioppitehtävät jäivät tekemättä keskustelun poukkoillessa kiivaana ympäriinsä. Minä olen yleensä ollut enemmän se kuunteleva osapuoli... :D

Zdenka, minä, Mustafa, Monika, no se turkkilainen ja Anastasya

Kurssikaverini ovat jaksaneet aina kummastella sitä, miten tälläinen 19-vuotias tyttö voi vain yksin muuttaa tänne Saksaan ja muutenkin matkustella ympäriinsä. Lisäksi erityisesti herttainen Mustafa piti aina huolta siitä, että minä varmasti ymmärsin kaikki jutut ja että minut varmasti tultiin hakemaan iltaisin. Noo, olinhan minä nyt kymmenen vuotta seuraavaksi nuorinta nuorempi, ihan junnu siis. :D  Kokonaisuudessan olikin aika silmiäavaavaa kuunnella esimerkiksi turkkilaisten kokemuksia tänne sopeutumisesta ja verrata niitä omiini. Saatika sitten kuunnella heidän lapsuudentarinoitaan. Okei, enhän minäkään nyt ihan pullossa ole kasvanut, mutta kun näitä juttuja kuulee ihmiseltä, joka istuu samassa huoneessa kansassi, on se vähän eri asia kuin vaikka jonkun dokkarin katseleminen.

Suomen opetustuokio.

Juttu turkkilaisten päähuivista meneillään.

Kaikenkaikkiaan olen nyt ihan tyytyväinen, että kurssi on ohi, sillä sinne oli aina niiin typerä matkustaa yli tunti iltaisin. Kurssihan alkoi aina vasta klo 20.10 ja loppui 21.40. Toisaalta taas, kielitaitoni kannalta olisi varmaan ollut ihan hyödyllistä jatkaa jotain kurssia - ei tätä saksaa nimittäin ihan tosta vaan ole opittu! :D

Oh Mann, Mannheim!

Tänä aamuna pomppasin pirtenä pystyyn jo kuudelta ja seitsemän jälkeen olinkin jo Eppingeninissä. Junalla sitten puolitoista tuntia ajelin Mannheimiin, joka on suurinpiirtein Tampereen kokoinen kaupunki ja erityisen tunnettu muuan Carl Benzistä.

Tervellinen aamupala 2

Yhdeksän aikaan pelipaikalle saavuttuani eivät kaupat olleet vielä auki, joten matkani suuntautui Starbucksin ikkunapöytään. Sieltä avautuikin näkymä kaupungin päänähtävyydelle; vesitornille. No, se nyt oli sellainen torni. Starbucksissa kokeilin muuten hyvin rohkeana chai lattea, joka oli kyllä liian makeaa. Kumma kyllä, että se makeus ei sitten niin häirinnytkään tuossa mustikkamuffinsissa (joka oli muuten light-versio! :D). Ja laskiksen kirja oli tuossa pöydällä ihan kuvausrekvisiittana, ei tullut paljoa luettua.

Siinä se vesitorni nyt on. Ja tollainen tolppakin.

Aamuiset tyhjät kadut.

Joku mielenkiintoinen aukio.

Kaupunki pommitettiin ihan maantasalle toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen koko paikka piti saada nopeasti ja edullisesti rakennettua uudestaan, jonka seurauksena Mannheim ei todellakaan häikäise kauneudellaan. Rakennukset ovat kaikki pitkälti samanlaisia harmaita betonikuutioita. Shoppailulle paikka soveltuu kuitenkin oikein mainiosti, tarjontaa on jokaiseen makuun. Mukaan tarttuikin pari juttua loppualeista.

Päivä sujui oikein mukavasti ihan rauhassa vaan kierrellessä yhteen asti, jolloin nälkä pääsi taas yllättämään. No, kivan näköiseen ravintolaan vain ja Salad Nice tilaukseen. Se oli huono idea. Kovin huono idea....

Voi tonnikalasalaatti minkä teit!

... sillä puoli tuntia aterian jälkeen minun maha heitti jonkun triplakierrevoltin ja meni aivan sekaisin. Olinkin sitten myöhästyä junastani, eikä asiaa auttanut yhtään se, että eksyinkin matkalla juna-asemalle. Vähän suuntavaisto petti, vaikka mielestäni olin niin hyvin sisäistänyt kaupungin selkeän ja loogisen asemakaavan. :D No, tulipa siinä asemaa etsiessä nähtyä vahingossa Mannheimin valtava linna ja joku yliopistorakennuskin. Ja ehkä vähän kulutettua sen light-muffinsin kaloreita.. Junaankin ehdin, viime hetkellä. Kengät olivat hiertäneet, mahaan sattui, mutta ehdin. Helpotus.

Aloilleni istuttuani alkoi mahtava Simpsonien versio Kivisten ja sorasten tunnarista ilmoittaa minulle saapuvasta puhelusta (Selvennyksenä, että minulla on Oskarin vanha puhelin täällä käytössä ja siinä ei ole mitään muita soittoääniä kuin tuo. Kiitti vaan Oskari.) ja Ingahan siellä soitteli, että hänkin on Mannheimissa. Oli kuulemma yrittänyt monta kertaa soittaa ja viestinkin oli lähettänyt. Ja minä en ollut kuullut mitään (kaikkia puheluja en ollut edes saanut, kiitti vaan Fonic...) ja nyt olin sitten 9 euron junalippua köyhempänä matkalla jo kohti Eppingeniä. Scheisse.

5kk

Ja taas on sunnuntai-ilta ja taas minä mietin, kuinka on yksi viikko vilahtanut ohi. Itse asiassa tänään on vilahtanut jo viisi kuukautta täällä Saksassa ohi. Ja taas minä mietin, että mitä kirjoitettavaa teille (äiti ja iskä) minulla olisi. No, ei oikeastaan paljoakaan, sillä paljoakaan ei ole tapahtunut.

Kjell ja uudet uimalasit!

Hmm... No kielikurssilla ainakin kävin. Ja Aleksille askartelin ja postitin synttärikortin (jee 21 vuotta, onnea vielä!). Ja mitäs muuta. No näitä kevätsäitä käytin hyväkseni ja tein uuden juoksumatkaennätykseni, siitä olen kovin ylpeä. Perjantaina kyläiltiin lasten kanssa ihanan rauhallisella TYTÖLLÄ Noémilla ja voih, kuinka kivoja pikkutytöt ovat! Onneksi nämä meidänkin pojat ovat ihan kiitettävästi kuitenkin innostuneet esimerkiksi ompelusta ja kotileikeistä. Niin no, mikseivät innostuisi, sukupuoliroolithan ovat niiiiiiiin eräpäivääntynyttä kamaa.

Lauantai-iltana oltiin Ingan kanssa elokuvissa katsomassa Woher weisst du, dass es Liebe ist -niminen leffa. Oli taas jokseenkin huvittavaa katsella ja ennenkaikkea kuunnella esimerkiksi saksaa puhuvaa Jack Nicholsonia. Eieiei, ei se vaan toimi! Hiukkasen meni kyllä koko leffastakin ohi tuon (ah, niin paljon saksalaisten elokuvakokemusta helpottavan) dubbauksen takia. Ja popcornit oli sokeroituja.

Lassen tosi tyylikkäät sukelluslasit.

Tänään olikin sitten helppo sunnunntai. Muut olivat aamukymmenestä viiteen saakka kyläilemässä, joten minä sain syventyä hankkimaani kauppiksen itseopiskelupakettiin. Jee.

Viikolta jäi muuten mieleen lasten yleinen hankaluus-mielentila. Ingan kanssa ollaankin täällä vähän iltapäivisin tuskailtu, kun lapset eivät usko oikein mitään, mitä heille sanotaan. Varsinkaan ihanan suloinen pikku-Kjell! Kjell vain luottaa oman charminsa purevuuteen - eihän kukaan nyt niin aurinkoisesti hymyilevää pahantekijää voi tosissaan kieltää ja komentaa! Onkin tullut vastaan muutama tilanne, jossa Kjell vain naureskelee, kun hänelle ollaan oikeasti vihaisia. Onnea vain seuraavalle aupairille! :D

Niin ja kuivatut taatelit löysin muuten myös tällä viikolla. Toffeemainen ällömakeus tyydyttää makeanhimon tosi helposti ja ilman karkkia. Jee.

Der Alltag

Elän täällä hyvin kaavamaisesti. Jokaiselle päivälle on perustana aamiainen kello seitsmän ja pöydän siivous, puolenpäivän aikaan lounas, ja yhdeltä Inga tulee töistä ja me haemme lapset päiväkodista. Kotiin päästyämme Kjell menee suoraan päiväunille ja nukkuu neljään - puoli viiteen asti. Kolmen-neljän aikaan syömme välipalaa (keksejä/hedelmiä/vanukasta) ja kuudelta katan iltapalan ja lopuksi siistin taas keittiön. Ilta minulla onkin sitten taas vapaata.

Tämän peruspohjan päälle tulevat sitten vaihtelevat ohjelmanumerot. Aamupäivän tarjonnassa on yleensä seuraavaa: pyykin pesua, urheilua, päätöntä netissä surffailua ja pääsykoekirjojen lukemista. Aivan erikoistapauksissa lähden aamupäivällä ostoksille jonnekin. Iltapäivän ohjelmapaketti taasen koostuu ensinnäkin vaihtelevasta lapsikokoonpanosta. Inga lähtee usein jonkun pojista kanssa uimaan/kauppaan/hoitamaan asioita tms. Loppujen kanssa kanssa sitten leikitään, askarrellaan ja muuten vain kulutetaan aikaa siihen kello kuuteen asti. Näistä moduleista sitten kokoan vaihtelevat päiväni. Potenssisäännöt tuntien, noista ohjelmista saisi muodostettua ihan sikamonipotenssisia ja hullun vaihtelevia päiviä, joten "ei tosiaan ole joka päivä samanlainen". Joojoo, eteenpäin.

Alkuun näin tarkat rutiinit ja elämän ohjelmointi tuntui hullulta. Inga kertoi esimerkiksi, että he ovat syöneet kymmenen vuotta Christianin kanssa joka arkiaamu hedelmäsalaattia ja mysliä. Lapset tietävät saavansa aina auton turvaistuimiin päiväkodin pihassa istuttuaan pari karkkia. Iltapalan loppuvaiheilla Christian kysyy aina vuoropäivinä Rasmukselta ja Lasselta, mitä he haluavat katsoa televisiosta ruokailun jälkeen (viime aikoina aina Late Lammasta).

Näin vankka ennalta-arvattavuus on varmaan monen mielestä synonyymi tylsyydelle. Toisalta taas, täällä se on synonyymi helppoudelle. Näin lapsiperheen arkea viisi kuukautta hyvin läheltä seuranneena olen huomannut, kuinka paljon helpompaa lasten kanssa on tulla toimeen kun kaikki tietää tasan tarkkaan, miten asiat on tehty, tehdään ja tullaan tekemään. Aina voi vedota siihen, että näin on tehty ennenkin. Niin hyvässä kuin pahassa.

Nyt sitä tulee tietenkin ajatelleeksi, että miksi en hanki täällä elämääni enemmän erikoista ohjelmaa ja jännitystä. No, ensinnäkin täällä elämällässäni ei ole oikein mahdollisuutta spontaanisuudelle. Työskentelenhän tälle perheelle ja elämäni rytmittyy heidän mukaansa. Yksi konkreettinen asia on myös se, että koska käytössäni ei ole autoa, en voi vain ottaa ja lähteä vapaa-ajallani. Ja kun bussiyhteydetkin ovat hiukkasen vajavaiset varsinkin iltaisin. Ja sitten, olenhan nyt jo niin rutinoitunut tähän, etten osaa kaivatakaan oikein mitään muuta. Ja hirveän vaivalloistahan se olisi tätä hyvin rullaavaa ohjelmaa alkaa muutamaan... :D

Tosiasiassa kyllä sitä spesiaaliohjelmaa, jotain odotettavaa, on keksittävä. Jotain, jonka avulla pysyy perillä siitä, mikä viikonpäivä on menossa. Esimerkiksi lyhyellä tähtäimellä odotan nyt ensi tiistaita (siihen on neljä päivää aikaa, joten tänään on oltava torstai!) Lapset ovat silloin koko päivän päiväkodissa ja minä lähden tutustumaan Mannheimiin. Vähän pidemmällä aikavälillä odotan jo helmikuun alkua, jolloin Santeri tulee tänne (sotkemaan minun arkirytmini!)

Nämä viisi kuukautta ovat kylläkin olleet ajankäytöllisesti maailman helpoimmat kuukaudet elämässäni. Ennen olen harrastanut paljon minuuttiaikatauluja ja kiirettä, nyt kaikki on suunniteltuna jo viikoiksi eteenpäin. Toisaalta helpottavaa, mutta toisaalta tuntui kyllä vähän orvolta katsella vuoden 2011 kalenterin tyhjiä sivuja. Tyhjän-kalenterin-ahdistus -syndrooma, kyllä.

Kahden ja puolen kuukauden päästä olen taas kotona. Tuhansien kilometrien päässä tästä saksalaisesta tarkkuudesta. Vai onkohan minulla mukanani kotiinviemisinä palanenen tätä ihastuttavaa luonteenpiirettä...? Kykenenkö sittenkään päästämään irti joka-aamuisesta hedelmäsalaatti-mysli-combostani...? Jää nähtäväksi.

Viikon 2 parhaat

Ruoka:
Koko viikonlopun ruuat! Lauantain jauhelihapihvit, perunamuusi ja hernekastike. Lapset tykkäsivätkin vastoin ennakkokäsitystä muusista, joka tarkoittaa toivottua vaihtelua pastalle! Lauantai-iltana jämämuusista paistettiin vielä pannulla sellaisia pihvejä, nekin oli hyviä. Sunnuntaina ruokalistalla oli riisiä ja kana-ratatouillea. Onneksi sitä jäi yli, joten saan huomennakin jatkaa herkuttelua.


Nettisivu:
Ryanair.com. Santeri tulee kyläilemään tänne 2.2-6.2, eli ihan pian! :)) Ja ajatella, alle 50 eurolla!

Seikkailu:
Merirosvojen matka läheiselle järvelle kaloja ruokkimaan. Ei jostain kumman syystä tulleet kalat syömään meidän näkkileipiä, vaikka kuinka niitä houkuteltiin. Lassen mielestä tämä oli suuri vääryys, sillä 5-vuotiaan logiikan mukaan on jo kevät - täällähän ei ole missään lunta ja lämpöasteet ovat pyörineet yli kymmenessä PLUSasteessa.

Liikunta:
Pyöräily sunnuntaiaamuna auringonpaisteessa. Ei toki sovi vähätellä BauchPeinePo -pilatesdvd:täkään (aika oikeaoppisesti varmaan kirjoitettu). Saksan kieli kuulostaa yhä hyvin huvittavalta venyttelyosion rauhallisessa tunnelmassa.

Ilmiö:
No tämä SÄÄ! Ulkona ei tarvita hanskoja, ei pipoja, syystakilla pärjää. Orvokitkin kukkivat. Hullua.

Kulttuurikokemus:
Sunnuntai-illan Harmonic Brass -konsertti Eppingenin kirkossa. Se oli LOISTAVA! Aivan mielettömän loistava. Esiintyjinä oli siis viiden vaskipuhaltajan ryhmä, ja he soittivat niin klassisempaa musiikkia kuin Frank Sinatraa, elokuvien tunnussävelmiä, lastenlauluja jne. ja kaiken ihan mielettömällä svengillä ja huumorilla. Koko Eppingenin iiiiiiso kirkko oli aivan täynnä jo 40 minuuttia ennen konsertin alkua, jolloin me saavuimme pelipaikalle.  Kylmät väreet menivät ainakin minulla konsertin alkaessa Per Gyntin kuuluisalla Aamu-sävelmällä kirkon ollessa pimennettyä. Konsertin päättyessä yleisö osoitti suosiota seisaaltaan. Ja ennen kaikkea, kaikki kolme lasta jaksoivat kuunnella koko kaksi ja puolituntisen konsertin aivan mielettömän tarkkaavaisesti ja kiltisti! Voih, kyllä olisi pitänyt minun perheeni päästä kuulemaan tämä konsertti; kahdeksan vuotta minun trumpetinsoittoa nauttineena he todellakin olisivat ansainneet kuulla, kuinka vaskipuhallinmusiikki voi oikeasti olla echt toll und wunderschön!

Mustelma:
Lassen toinen puoli kasvoista silmäkulmasta posken puoliväliin on vaihtanut tämän viikon aikana väriä sinertävästä punaisen kautta kellertävään. Joo, meillä on täällä vähän tiukemmat kasvatusmetodit.

Addiktio:
Lapset ovat halunneet tällä viikolla joka ilta abendbrotilla toasteja, jotka tehdään siis uudella voileipägrillillä. Ja ovathan ne nyt hyviä, kun sisällä on 50 prosenttista juustoa ja kunnollista kinkkua.

Sotku:
"Slurps-sluprs", sanoivat lenkkarit, kun mutaan metsälenkillä upposivat. "Huoh-huoh", sanoi Anni, kun ei juosta meinannut jaksaa.

Helpotus:
Paluu arkeen. Viime viikonlopun jälkeen olin jo valmis kiroamaan lapset alimpaan helvettiin, mutta kotona kaikki on taas sujunut niiiiin paljon helpommin. On kaikki niinkuin ennenkin...

Valistusta

Olen päättänyt, että kun huhtikuun alussa palaan takaisin Suomeen, otan kaiken irti nuoruudestani ja ennen kaikkea elämästäni ilman lapsia. Tähän maatamullistavaan päätelmään ovat johtaneet muun muassa seuraavat seikat:

1) Lasten valitsema musiikki automatkoilla. En halua maaliskuun jälkeen kuulla vähään aikaan Lukas der Lokomotivführerin ja PingPongin seikkailuista. Miksi niille lasten äänikirjojen hahmoille pitää valita niin helkkarin ärsyttävät ja ennenkaikkea korkeat, kimittävät äänet?! Jos sen äänen pitää olla korkea, olisikin sitten niin korkea, että vain lapset superherkillä korvillaan vastaanottaisivat sen. Ja sitten ihan musiikki. Okei, meillä lapset tykkäävät ihan ok-musiikista (ABBA!), mutta parhaimmankin rallatuksen kykenee pilaamaan "Noch mal!" eli teletappimainen "Uudestaan!".

2) Nukkuminen. Tästä olen kertonut ennenkin, mutta seikkaa ei voi liikaa korostaa. Viikonloppuisin nukutaan pidempään, kuin aamuyöhön eli ennen kuutta ei päästetä inahdustakaan. Eikä mieluummin sanaakaan ennen kahdeksaa. Optimaalisin vaihtoehtohan on tietenkin se, että kaikki yli 10-vuotiaat heräävät ihan omaan tahtiinsa (mutta ennen kahdeksaa; ei sanaakaan!), eivätkä 2-vuotiaan energiseen huudahdukseen:"Pirkko-Petteri ist aufgewacht!" eli lapsukainen on herännyt. Voisin myös tehdä jonkinlaisen lakialoitteen siitä, että kaikkien alle 10-vuotiaiden lapsien on nukuttava vähintään kahden tunnin päiväunet joka päivä.

3) Spagettiruokavalio. Lapsenahan meitä kaikkia on varmasti pakotettu syömään käyttämällä törkeästi hyväksi kehitysmaiden lasten ahdinkoa ja uhkailemailla samanlaista, lihapullatonta kohtaloa. Voi kuule äiti, kotiin tultuani lupaan syödä kaiken (paitsi maksaruuat ja jäniksen lihan) ihan mutisematta. Yksi pieni toive vain: ei pastaa vähään aikaan, bitte.

4) Kun nykytiede pystyy takaamaan, että minun lapsistani tulee tottelevaisia, kohteliaita ja erittäin sopuisia, voin harkita asiaa (kasvatuksellahan ei edellä mainittuihin ominaisuuksiin ole mitään vaikutusta).  Haluan, että isosedällä kyläillessämme lapsukaiseni käyttäytyvät niin nuhteettomasti, että heidät hyväksyttäisiin pohjois-korealaiseen lasten marssiryhmään.


Olin vasta nyt kyllin vahva tekemään ajatuksissani aikamatkan takaisin viikonloppuun, joka muistetaan nimellä "Vanhempien rentouttava viikonloppu Alpeilla". Minä taas vietin viime viikonlopun mummulassa kolmen ylienergisen ikiliikkujan kanssa. Eikä siitä tämän enempää.

Ja nyt sitä ollaankin jo takaisin täällä. Kuinka nopeasti kymmenen päivää voikaan kulua..? No ihan käsittämättömän nopeasti! 26.12-5.1 välisenä aikana ehdin tehdä muun muassa seuraavaa:

- Tutustuin toscanalaiseen suklaatehtailija Alessandroon matkalla Hahniin.
- Söin paljon kalaa! Aloitin Pirkkalan lentokentällä graavilohiruisleivällä ja päätin hapankorppukuorrutteiseen uuniloheen tiistai-iltana.
- Söin kaikkea muutakin paljon. Liikaa.
- Olin kolme kertaa pulkkamäessä. Oli kivaa!
- Kävin parturissa. Se vasta olikin kivaa.
- Availin ihan hirveästi joululahjoja. Olin tainnut olla aika kiltti viime vuonna.
- Pelasin paljon. Rubbikubia, Scrabblea, Wii:tä, Singstaria (vai voiko sitä vaan laulaa, ei pelata?)
- Juhlin uutta vuotta parhaiden kavereiden kanssa.
- Ja muutenkin vietin aikaa parhaiden kavereiden kanssa.
- Ja Santerinkin kanssa oli kai vähän pakko viettää aikaa (koko ajan oli kamalaa).
- Kävin myös moikkaamassa vanhoja kesätyökavereita.
- Olin Tikissä. Piiiitkästä aikaa. Mikään ei ollut muuttunut.
- Ajelin onnessani autolla. Ajaminen on kivaa.
- Kävin katsomassa Tampereella Chigaco-musikaalin, se oli huippu.
- Tapasin serkkuja, mummuja ja pappaa ja muita sukulaisia.
- Juttelin paljon kavereiden kanssa!
- Urheilinkin jopa vähän. Kinkkujumppa kauhistutti 7,5 euron hinnallaan ja juoksulenkillä pakkanen oli liian kova. Tai vaatteita vaan liian vähän. Ja kai se pulkkamäkeilykin lasketaan...?
- Nukuin piiitkäään omassa sängyssä!
- Kävin leffassa katsomassa Rare Exportin ja naureskelin.
- Värjäsin ekaa kertaa ikinä hiukset. Even hiukset. Ja hyvät tuli!
- Kävin ostoksilla Tampereella Jennyn kanssa. Teinkin huippulöydön OneWaysta, josta ei ikinä muuten löydy mitään.
- Kävin ostoksilla Kankaanpäässä äidin ja Jennyn kanssa. Äidin kanssa tehtiin huippusaapaslöydöt ja äiti köyhtyi.
- Katselin kuvia ja kuuntelin juttuja Ameriiiikasta. Vähän ehkä olin kateellinenkin. Tai kyllä I <3 Las Vegas paita vähän lohdutti. Ja Etelä-Afrikka-juttujakin kuuntelin.
- Ajattelin vähän ehkä kauhulla, että Eveä näkee seuraavan kerran vasta heinäkuun lopulla. Ja Anni-Lottakin palaa takaisin kotiin vasta kesäkuun lopulla. Olin kuitenkin onnellinen siitä, että itse tiedän palaavani jo kolmen kuukauden kuluttua.
- Suunnittelin monta kertaa meneväni hiihtämään, mutta enpäs mennyt. "Onpa nyt kyllä ihan liikaa pakkasta..."
- Ostin salmiakkia ja purkkaa mukaanvietäväksi. Ja tuliaisia kans.
- Pakkailin laukkuja ajatellen sitä tavaramäärää, joka takaisintullessa pitäisi ensinnäkin mahtua laukkuihini ja toisekseen kotona vaatehuoneeseen.
- Lähtöselvityksessä minun lippuni korotettiin Priority-luokkaan, koska olen kuulemma jonkun Antin kaveri. Kapusinkin sitten ensimmäisten joukossa lentokoneeseen.
- Olin iloinen ja onnellinen.

...mutta eivät asiat nytkään huonosti ole! Pojat olivat odottaneet minua ja tuliaiset kelpasivat. Tämä aamupäivä meni merirosvoja leikkien. Huomenna suuntaan lapsien kanssa Trochtelfingeniin mummulaan koko viikonlopuksi Ingan ja Christianin lähtiessä laskettelemaan Alpeille. Voi olla tiedossa vähän raskaampi viikonloppu ja vähäisemmät yöunet. Paluu arkeen!

Weihnachten in Deutschland

// Kirjoittelin tän jutun valmiiksi jo 25.päivä, mutta unohdin julkaista... Noo, näin joulukauden vikana päivänä voi varmaan vielä palata hetkeksi jouluaattoon!

Hyvinhän se joulu sitten lopulta Saksassa sujui. Luntakin saatiin enemmän, kuin Elsenzissä vuosiin – päivän aikana about 30 senttiä!

Päivän ohjelma kulki ihan ennakkotietojen mukaan lasten tahdissa. Ehdin kuitenkin katsoa Kjellin kanssa joulupukin kuumalinjaa ja jopa Lumiukko-animaationkin.

Iltapäiväkahveille Christian oli tehnyt sellaisia lättytaikinapallosia (useimmat saksankieliset termit menee mulla toisesta korvasta sisään ja toisesta alta aikayksikön ulos, niin tämäkin), joiden sisällä oli mansikkamarmeladia. Aikas huippuja olivat! Kahvien jälkeen koittikin sitten lähtö lasten jumalanpalvelukseen protestanttikirkkoon. Kirkko oli protestanteille ominaiseen tyyliin aivan mielettömän pelkistetty ja ohjelma kirkossa aika rento: paljon musiikkia, lasten modernisoitu versio seimikuvaelmasta ja minisaarna. Yksi virsi oli sama kuin suomessa, se gloooooo-o-o-o-oooo-oooo–o-oo-o-o--oooo-ri-a in jotain latinaa.

Poikia ehkä vähän jännitti.

Kotiin kirkosta päästyämme, pääsivät lapsetkin vihdoin ensimmäistä kertaa aattona astumaan olohuoneeseen. Christian oli laittanut aamusta alkaen kuusta, lahjoja ja ruokapöytää valmiiksi. Kuusesta huomasikin heti, että lapset eivät olleet osallistuneet sen koristeluun – kaikki koristeet olivat nimittäin nätisti harmoniassa keskenään ja ajatuksella aseteltuja... Kuusessa oli muuten koristeina oikeita jouluomenoitakin! Kauaa ei kuusta maltettu kuitenkaan ihailla, sillä olihan siellä kuusen alla jotain paljon kiinnostavampaa – lahjat!

Alle viisi minuuttia pojilla meni kaikkien lahjojensa auki repimiseen. Lassen mieluisin lahja taisi olla Ben Ten -rannekello/rannetietokone, joka on siis samanlainen valtava muovimötikkä, kuin jollain sarjishahmolla. Rasmus sai toivomansa Buzz Lightyear -robotin ja Kjell oli aivan onnessaan saadessaan lopultakin omat lautaset ja mukin. Siis samanlaiset, kuin isoillaveljilläkin on.

Lasse ja Rasmus saivat lahjaksi cd-soittimet.

Lasten mentyä nukkumaan oli nälkä ainakin minulla jo niiiin kova, että olin enemmän kuin tyytyväinen, että fonduetarvikeet olivat valmiiksi pöytään katettuna. Fondue-ateriamme koostui hirven-, possun- ja kananlihoista, monesta erilaisesta itsetehdystä kastikkeesta, marinoiduista porkkanoista, pavuista, herneistä, patongista & tuorejuustoista ja tietenkin punaviinistä. Fonduehan toimi niin, että jokainen otti omaan haarukkaansa palan raakaa lihaa ja laittoi sen sitten kypsymään kattilaan, jossa oli kiehuvaa, mausteista vettä. Ja oikein herkullista oli! Ikinä en le oikeasti tainnut olla suomalaisen jouluaterian jälkeen niin täynnä, kuin fonduen jälkeen olin.

Jouluateria

Ruokailun jälkeen availimme sitten mekin pakettimme ja voi onnea, Christkind oli osannut tuoda minullekin muutaman lahjan! Sain aikamoisen paketin saksalaista kulttuuria; levyllisen musiikkia, jonkin klassikkoelokuvan ja isovanhemmilta Baden-Württenbergin alueen ison kuvakirjan. Lisäksi sain vielä hajuveden, herkkuja Christianin vanhemmilta ja kotoakin pienen postipaketin. Eikä unohtaa toki sovi Jesseltäkään saatua pakettia. Vielen Dank vain vielä kaikille! :)

Ilta kului sitten rauhassa yhdessä istuskellessa ja minä juttelin Suomeen Skypessä. Oikein mukava jouluaatto oli kokonaisuudessaan! Yllättäen suurempi koti-ikäväkään ei missään vaiheessa päässyt vaivaamaan. Pieni haikeus ehkä kylläkin silloin, kun kuulin Jennyn ja Oskarin saaneen lahjaksi Nintendo Wiin – mäkin olisin halunnut sulatella kaikkia herkkuja yhdessä pelaillen!

Joulupäivä kuluikin sitten uusien lelujen parissa ja pulkkamäessä. Laskettelu ei kuitenkan oikein ottanut sujuakseen, koska lunta oli oikeasti niin paljon! Kylmä ei kuitenkaan ollut, paria astetta vain pakkasta. Suomalaiseen tapaanhan kuuluu mennä tapanina aina baariin enkä minäkään tästä tavasta ihan paitsi jäänyt. Lasse sai nimittäin lahjaksi Michael Jacksonin, suuren suosikkinsa, kokoelmalevyn, jonka tahdissa sitten iltapäivä tanssittiin.

Ilta kuluikin sitten laukkuja pakkaillen, huomenna kotiiiiiiiin!