Sonntag

 

Sunnuntaina kun lapset oli päiväunilla lähdin pyöräilemään Eppingenin keskustaan  (Ja oli vanhemmatkin siis kotona, en mä näitä lapsia yksin nukkumaan jättänyt). Sain Ingalta lainaan sen 200 vaihteisen superpyörän ja tietty kans kypärän, jonka otinkin enemmän kuin mielelläni vastaan huomioiden a) sen, että en oo ajanut maastopyörällä ihan vähään aikaan ja b) sen, että Eppingeniin menevä tie on aika pieni ja mutkainen, joka tietty yllyttää nää hullut saksalaiset ajamaan vähintään satasta. 

Matkan varrella on tuollainen kukkapelto, josta saa käydä itse poimimassa kukkia ja sitten tietty maksaa ne tuollaiseen lippaaseen. Hirveän suloinen idea! Vaikkakin tuskin tällä näiden kukkien kasvattaja suuremmin rikastuu (joo, kaikki ihmiset on pahoja). Yhtä aikaa mun kanssa tossa oli pari miestä ja ne ei ainakaan maksaneet senttiäkään. :D

Ahvenanmaalainen juhannusalkokin löytyi. Ja sen takana on kaupungintalo.

 

Jee, alkaa oleen kurpitsa-aika! Täällä juhlitaan Halloweeniäkin, tuplejee!

Eppingenissä olikin mun suureksi iloksi juuri tuolloin käynnissä Kartoffelfest, eli siis perunafestarit! Keskusta oli täynnä ihmisiä ja ruokakojuja ja suurin osa kaupoistakin oli auki. Perunat ja muutkin ostokset jäi tosin mun osalta tekemättä, sillä Visa ei käynyt missään täällä, enkä saanut edes nostettua automaatista rahaa sillä. Siinä vaiheessa, kun jouduin jättämään Milka-suklaani tiskille, mietin kyllä, että mikä ihmeen takapajula se sellainen on, missä ei VISA käy. Vaadin selitystä! (tai sit se myyjä katsoi mua, et toi ei enää suklaata tartte... No mut hei, mulla oli kypärä kädessä, näytin aika urheilulliselta siis!)

No, sainpahan ainakin liikuntaa tolla reissulla. Ja Ingan kanssa käytiin maanantaina avaamassa mulle saksalainen tili. Saan tän viikon lopulla pankkikorttini ja sitten mikään ei estä mua tuhlailemasta! :D

Kotiseutua

Olen tässä ehtinyt nyt viikon aika tutustua tähän pieneen Elsenzin kylään. Tämä kuuluu siis Eppingeniin, jonka keskusta on tuossa noin 5km päässä täältä meiltä. Eipä täällä juuri paljoa parin kaupan ja kampaamon lisäksi keskustassa ole.

Voi miten saksalaista! Sehr hübsch! Ja tässä on muuten kans esimerkki siitä, että täällä on paljon rivitaloja, joista jokainen yksittäinen asunto/talo voi olla ihan erilainen. Yksikin rivitalo tässä lähellä on oikeastaan kolme ihan erityylistä omakotitaloa lätkäistynä yhteen. Inga selitti, että tämä johtuu siitä, että täällä Saksassa on niin paljon asukkaita, mutta vähän tilaa. No, kyllähän tossa nyt vähän niitä kallisarvoisia neliömetrejä säästyy... :D

Kivoja pieniä yksityiskohtia täällä on aika paljon. Skandinaavinen yksinkertaisuus on ainakin tälläisissa pikkukylissä yliarvostettua. Värit on jees, koukeroiset puutarhat samaten ja mitä nyt turhaan miettiä mitään ympäristöön soveltuvuutta.

Kotikatua

Tai no, yleistin kyllä äsken aika pahasti saksalaista rakennustyyliä. Tää mun asuinalue on oikeinkin selkeälinjaista, mutta väreistä ei olla kuitenkaan säästelty. Täällä on ihan ok, jos talo on pinkki ja siinä, missä Suomessa on radikaalia maalata huoneen seinä punaiseksi, täällä talon yksi ulkoseinä voi olla punainen. Tämä mun asuinalue onkin kyllä ihan muutaman vuoden vanha ja uusia taloja rakennetaan yhä.

Ulapalle katselen näin.

Oon nähnyt tällä reissullani kaksi järveä, joita minut on viety oikein varta vasten katsomaan. 'Järvet' ovat todellisuudessa olleet näin suomalaisen näkökulmasta pikkuruisia lampia - vähän suurempia kuin jääkiekkokaukalot. No, ihan kaunista silti. Olisi silti kiva näyttää näille vaikka Aurejärvi!

 Ja loppukevennyksenä tuttuja paikallisen kaupan edustalta. Hyvä Häkkinen!

Strassenfest

Olin eilen suuressa kaljateltassa keinumassa puolelta toiselle toisessa käsivarressa saksalainen Svenja ja toisessa saksalainen keski-ikäinen nainen. Kaikki ihmiset lauloivat nahkahousuisen naisen johdolla laulua, jonka kaikki tunsivat, ja joka kuulosti teknokansanlaulueuroviisulta. Miten minä sinne olin joutunut? :D

Aika kova  bändi oli. Muuten en sitten kuvia ottanutkaan.

Näin. Inga oli soitellut täällä kovin ystävällisesti ennen tuloani minun ikäisilleni nuorille, ja pyytänyt heitä ottamaan yhteyttä minuun. Facebookissa tutustuinkin sitten 19-vuotiaaseen Svenjaan, joka käväisi täällä eilen iltapäivällä. Koko tilanne oli aika absurdi - ihan niinkuin päiväkodissa. "No niin Anni, tässä on sinulle leikkikaveri. Menkää, leikkikää ja olkaa kavereita!" No, onneksi Svenja todella oli mukava ja kutsui minut mukaan, kun he illalla lähtisivät lähikylään katujuhlille. Tottakai lähdin innolla mukaan - olisi tosiaankin kiva oppia tuntemaan täällä omanikäisiä nuoria. Tällä alueella kun ei muita aupaireja taida olla. Tai vielä en ainkaan tunne ketään. Ehkä sitten kielikoulun kautta.

Illalla sitten puoli yhdeksän aikaan kävelin Svenjalle (joka asuu ihan muutaman talon päästä meiltä), joka oli illan kuskina. Juhlat olivat aikalailla samanlaiset kuin Parkanon kuuluisat Paroonin markkinat, mutta myyntikojut oli korvattu suurilla kaljateltoilla (joista sai kyllä ruokaakin, mutta taisi se olut olla pääosassa) ja pieniä shottikojuja. Ihmisiä ei ihan mielettömästi ollut liikenteesä, koska sää oli aika huono, ennekaikkea kylmä! Juhlilla tutustuin kuitenkin Svenjan kavereihin ja ymmärsin jopa aika hyvin heidän juttujaan. Super! Kyllä tämä saksa tästä alkaa luistamaan.

Ja ei muuten ole ihme, jos saksalaisia(kin) pidetään paljon alkoholia käyttävänä kansana. Viinilasilliset maksoivat juhlilla pari euroa, olut samaten, shotit euron luokkaa ja drinkit pari euroa. Hintoihin lisättiin kyllä melkein joka kojulla euron tai parin pantti, jonka sai takaisin lasinsa palautettua. Erikoista! Ja äiti, älä huoli, en kokeillut näitä kaikkia käytännössä! Yhden lasin tarjottua kuoharia vain. (Tiki näistä hinnoista mallia! Tai no, ei tämä systeemi taitaisi kyllä Suomessa toimia, alkoholivero vaan ylös! :D)

Kahdentoista aikaan pihalla tulikin sitten jo ihan liian kylmä ja suunnattiin pari tytön kanssa yhden heistä kotiin syömään jäätelöä ja katsomaan saksalaista versiota Hauskimmista kotivideoista. Kotona täällä olin yhden aikaan ja hyvä niin, olin ihan mielettömän väsynyt! Puoli seisemän herätykset vaativat veronsa...

Ilta oli kaikinpuoli mukava ja oli kiva tutustua ihmisiin täällä! Sain myös kutsun ensi perjantaiksi pari tytön yhteisille synttärijuhlille. Kivaa! Täytyy miettiä jotkin lahjat. Ja joo, en muista oikein kenekään nimiä :D

Ps. Täällä ei kukaan tunne The Baseballsia. Tai yksi tyttö muisti hämärästi 'sen-jonkun-coverbändin'. Miksi ihmeessä se on sitten niin saakelin suosittu meidän suomalaisten keskuudessa???

I will survive...!

59,35min, 672 kcal, 169 keskisyke ja 10km. Supewoman-Ingan perässä ja jopa vierellä juosten.

Viiniviljelmiä ylämäkeen. Saakelin VUOREN päälle. Kaatosateessa. Pohkeet kiittää!

Oh Heidelberg

Heidelbergin linna. Ja sen takana tooosi korkea kukkula. Koko kaupunki on laaksossa.

Kävimme keskiviikkona Ingan kanssa aamupäivällä Heidelbergissä. Heidelberg on vanha, kaunis ja erityisesti turistien suosiossa oleva noin 140 000 asukkaan kaupunki. Täältä Eppingenistä Heidelbergiin oli autolla matkaa noin vartin verran. Heidelberg on erityisen tunnettu yliopistokaupunkina – Saksan vanhin yliopisto Ruprechts-Karl-Universität pitää majaa kaupungissa. Ja Rein virtaa ihan kaupungin vieressä. Tunnetuin nähtävyys on Heidelbergin linna, joka olikin aika vakuuttavan kokoinen ja näköinen.

Näin siis paljon kauniita, vanhoja ja hyvin perinteisiä saksalaisia taloja. Katot ovat jyrkkiä ja korkeita ja ikkunanpielet koristeellisia. Me kävelimmä kaupungin pääkatua, joka oli täynnä kauppoja ja kahviloita. Pääkadulta lähti sitten monia suloisia pikkukujia. 

Näin kovin mukavaa minulla oli!

Kaupunkiin menee Eppingenistä juna ja sitä ajattelinkin tässä joskus hyödyntää, sillä kaupunkia, ja erityisesti kauppoja olisi kiva tutkia vähän paremmallakin ajalla. Kenkäkauppoja tuntui olevan paljon (ja ne oli jo täynnä aika hyvän näköisiä syyskenkiä!) kuten myös kivoja kirjakauppoja, sisutusliikkeitä, muutama tavaratalo ja sitten ihan näitä perus ketjuliikkeitä (Marc O'Polo, Pimkie, Deichmann, American Apparel...). Huomaa myös, että Keski-Eurooppaan on tultu, koska kahviloita on Heidelbergissäkin paljon! Me käytiinkin aamulla Ingan kanssa tosi kivassa jugend-tyylisessä vanhassa hienostokahvilassa aamukahvilla ja croissanteilla. Ja täytyy vielä mainita kahviloiden hinnoista: jos ostaa kahvilan tiskiltä itse juomansa, suurin osa erikoiskahveistakin oli 0,85 euroa! Pöytiinkään tarjoilun hinnat eivät päätä huimanneet. Hieno juttu :)

Ennen lähtöä Inga kysyi, että syödäänkö bratwurstit. No, minähän jotenkin sekoitin sen päässäni (en päissäni, hahhaaaaaa) bretseliin ja vastasin tottakai. Inga vei minut sitten sellaiseen pieneen kahvilaan ja selitti, että täältä saa Christianin mielestä kaupungin parhaan bratwurstit. Siinä sitten niiden eriväristen makkaroiden edessä tajusin, että nyt tuli kyllä ymmärrettyä väärin. Koska olen niin reipas ja avoin uusille makuelämyksille, selitin Ingalle, että tässä on nyt päässyt käymään pieni väärikäsitys; minä en oikein tykkäisi syödä minkäänlaisia enkä minkäänmaalaisia makkaroita... :D No onneksi Inga ymmärsi tämän hyvin ja haettiinkin sitten ne bretselit.
Reissulta tarttui mukaan kosmetiikkaa (sikahalvalla!), Lushin tuotteita (en ymmärtänyt mitään myyjän myyntipuheesta. En mitään.) ja Niken salikengät. Sääkin oli hyvä koko päivän ja japanilaisturistit suloisia. Pääsin yhden japsin kainalossa jonkun perhealbumiinkin.

Kahden päivän aikana tapahtunutta...

• Tutustuin Lasseen (5), Rasmukseen (3) ja Kjeliin (2). Kaikki ovat oikein suloisia, mutta kaikilla on myös oma, luja tahtonsa.
  
  

  

  Lasse innostui kirjoittamaan tarinaa tietokoneella. Muut lapset olivat nukkumassa.

  
  
  
  
• Juttelin perheeni isän Christianin kanssa ja yritin sanoa jotain liian vaikeaa rajallisella saksan kielen taidollani. Vaihdoin sitten englantiin, jolloin Christian totesi, että hän ei aio puhua minulle ollenkaan englantia. (Inga kertoi, että Christian puhuu täydellistä englantia).
• Olen puhunut saksaa. Tai enpä nyt tiedä, voiko minun puhetta saksaksi vielä sanoa. Kuunnelut olen kuitenkin paljon ja jopa jonkin verran ymmärtänyt.
• Saanut selville, että Hockenheimin formularata on tässä ihan vieressä.
• Kävellyt lasten kanssa talon vieressä aukeavilla viiniviljemillä ja syönyt itse puista poimittuja luumuja.
• Käynyt Ingan kanssa juomassa lasilliset rosé-viiniä sen kunniaksi, että selvisin ekasta päivästäni (niin, pojilla tosiaan on se oma tahto ja he tietävät tarkkaan, mitä haluavat!).
• Vietin Ingan kanssa keskiviikkopäivän Heidelbergissä (josta pian lisää!).
  
  

  

  Pieni pala Heidelbergin pääkatua.

• Kävimme Ingan kanssa näiden kolmen pikkupojan kanssa kaupassa. Helppoa!
• Löysin myös (yllättävän pian) Jürgenini. Ingan isän nimi on Jürgen! :D
• Meinasin myös erehtyä syömään bratwursita (tästäkin pian lisää!).
• Kävin ilmoittautumassa kaupungintalolle. Nyt olen sitten kai eppingeniläinen.
• Olen ehtinyt tekemäänn hiukan empiiristä hintavertailua ja selvää on, että hintataso on täällä edullisempi kuin Suomessa. Ostin Niken urheilukengät 50 eurolla ja kosmetiikkaa aivan mielettömän edullisesti.

Ja nyt menen katsomaan Mamma mia! -leffaa Ingan kanssa! Wunderschön!

Alles ist in Ordnung!

Huh, täällä sitä nyt ollaan! Eppingen- Elsenzissä, omassa huoneessa, lapset päiväkodissa ja vanhemmat töissä!

Lennot sujuivat eilen oikein mukavasti, vaikkakin kyllä Berliinin kenttä oli jokin pieni ja vanha sivukenttä, jossa ei paljoa tekemistä ollut (joo, kaipaan lentokentille leikkihuoneita ja paljon muita aktiviteetteja...). Neljän tunnin vaihtoaika kului taxfree-kauppaa kiertäessä ja liian isoa juustosämpylää syödessä. No, Stuttgartiin päästyäni sain sen ylipainoisen matkalaukkuni nopeasti ja sitten tapasinkin jo Ingan.

Ja luojan kiitos, Inga on mahtava! Puhelias, hauska ja kaikintavoin rento ja helposti lähestyttävä. Sitä pelättyä vaivaantumisen tunnetta ei siis tullut missään vaiheessa. :) Käytiin syömässä ennen Stuttgartista lähtöä vielä nopeasti Mäkissä (hei, ruokahan on täällä ihan hyvää!;)) ja sitten lähdettiin huristamaan kohti Eppingeniä. Samalla kun noustiin autoon, kieli vaihtui saksaksi. Inga selvitti mulle, että oli huomannut mun tykkäävän puhua ja oli sitä mieltä, että heti vain saksaa. No joo, suomeksi ja englanniksi tykkään kovastikin puhua, mutta saksan puheen tuottamisessa minulla on kyllä melkoisia ongelmia, tai siis haasteita... :D

No mutta, minä selvisin! Päästeltiin menemään juurikin sellaista nelikaistaista (siis neljä kaistaa yhteen suuntaan!) motaria 140km/h ja juteltiin. Tai Inga puhui jatkuvasti, mä keskityin ihan mielettömällä raivolla siihen, että ymmärtäisin edes jutun idean ja välillä kokosin itseni ja puhuin saksaa! Ihan oikeaa saksaa! Tai no, pari substantiivia ja verbin jonnekin väliiin ja siihen väliin mutinaa... :D

Tänä aamuna satoi, mutta viiniviljelmät ja kukkulat on kivoja!

Olen nyt jo puhunut enemmän saksaa kuin varmaan koko elämässäni. Ja no, onhan se vaikeaa, mutta Inga sanoi ymmärtävänsä minua, jee! Ja onneksi nämä vanhemmat puhuvat aivan mielettömän hyvin englantia (ainakin Inga on opiskellut muutaman vuoden Jenkeissä).

Täällä kotona (niin, tämä on nyt mun koti!) oli vastaanottamassa myös Ingan herttaiset ja puheliaat vanhemmat sekä tietenkin Christian. Myös vanhin poika Lasse tuli sanomaan moikka kesken yöunien. Sitten Inga esittelikin tämän talon ja minun huoneeni, jonne jäinkin sitten purkamaan tavaroitani. Kerron lisää tästä talosta sitten myöhemmin. :)

Loppuilta/-yö kuluikin tavaroita purkaessa ja nyt tämä huone näyttääkin jo minulta – korut ja pari valokuvaa tekee ihmeitä! Ja oma ihanan suuri vaatekaappi, jonne sain kaikki haluamani vaatteet henkareille, mitä luksusta! :)

Eka ilta Saksassa sujui siis paremmin kuin hyvin ja minusta tuntuu, että tulen viihtymään täällä.:)

//Anni

Ps. Huoneeni vieressä on saunaosasto ja siellä on sadevesisuihku. Sairaan siistiä! Taidan viettää kaiken aikani siellä.

Auf Wiedersehen!

No niin, nyt tässä ollaan sitten jo Helsinki-Vantaan lentokentällä, portin 27 edessä odottamassa lennon lähtöä. Reilusti ylipainoinen matkalaukku (kaikesta karsimisesta huolimatta!) on toivottavasti matkalla kohti Stuttgartia. Käsimatkatavaratkin olivat yhtälailla ylipainoisia. No, onneksi selitys pitkälle matkalla lähdöstä hellytti lentokenttävirkailijan ja ylipainomaksuja ei tullut. :D

Tässä matkalla koukkaan vielä Berliinin kautta ja illalla yhdeksän aikaan pitäisi sitten tavata perhe Wiele Stuttgartin tuloaulassa. Kaikki ovat kyselleet minulta, jännittääkö matkalle lähtö. No ei se lähtö kyllä jännitä, mutta juurikin se hetki, kun tapaan 'perheeni' ekan kerran, jännittää ja paljon! Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Vanhemmat, sukulaiset ja kaverit on nyt hyvästelty. Kiitokset muuten kaikille läksiäisjuhliin osallistuneille! Joulun aikaan saatetaan nähdä... Hurjaa ajatella, että neljään kuukauteen ei voi lainailla pikkusiskon pinnejä saatika äidin hiuslakkoja..! No, bis bald!


PS. Jos Ida ja Silja luette tätä, kiitos muffinsista, se oli mielettömän hyväää! :)))

Ennakkoluuloja

Seuraaviin asioihin tulen varmasti törmäämään Saksassa. Ehkä jo ensi viikolla.

1) Lederhosenit eli nahkahousut. Mieluiten sellaiset kunnon ruskeasta nahasta tehdyt shortsihaalarin malliset. Mustat moottoripyöräilyhousut ovat vähän turhan epäsaksalaiset, niihin en tyydy.

2) Michael Schumacher ja Heidi Klum. Mitäpä muuta Saksasta nyt tulee ensimmäisenä mieleen? Ihan varmasti Schumi ajelee vastaan ensimmäisinä päivinä ja Heidi rullailee ostoskärryineen ohi kauppareissulla.

3) Ja missäpä muualla se Schumi ajelisi kuin U-Bahnoilla, eli niillä mielettömän monikaistaisilla, nopeusrajattomilla moottoriteillä. Olen varma, että Saksassa ei muita teitä olekaan. Kätevää päästellä sitten lähikauppaan 140km/h.

4) Saksalaisten ravintoympyrä on jaettu kolmeen osaan. Yhdessä on Sauerkraut eli hapankaali (vitamiinit ja hivenaineet), toisessa Bratwurstit ja muut herkkumakkarat (proteiini). Viimeisessä osassa on olut (hiilihydraatit).

5) Saksassa on kaikilla uusi ja hieno saksalainen auto. BMW, Audi tai Mersu. Autothan on niin halpojakin siellä!

6) Kai kaikilla miehillä nyt viikset on? Sellaiset tuuheat kalapuikot, niin kuin Güntherillä.



Viimeistään ensi viikon lopulla varmistelen kyllä sitten nämä luulot tiedoiksi.

//Anni


PS. Oisin liittänyt hienon viiksikuvan tähän kohtaan, mutta enhän minä osannut! Mutta kuvitelkaa maailman hienoimmat viikset TÄHÄN.

Pakkaamisen sietämätön raskaus

Pakkaaminen on mielestäni ollut aina mukavaa. Vaatekaapin kumoaminen matkalaukkuun on merkki siitä, että matka alkaa pian. On kiva miettiä tulevan matkan tapahtumia – mitä sitä tarvitsisi sinne laukkuun heitellä. Yleensä olen päätynyt, on matka sitten viikonloppureissu Tampereelle tai viikon etelänmatka, ottamaan mukaan hiukan ylimääräistä. Suoraan sanottuna kaiken, mitä nyt villeimmissä kuvitelmissani voisin tarvita. Kyllähän sitä voi kahden päivän mummulareissun aikana tarvita täydellisen urheilu-, juhla- ja arkigarderobinkin. Ja voin ylpeänä todeta, että harvoin minulta on mitään matkoillani puuttunut. ;)

Seisoin tämän viikon alussa vaatekaappini edessä ja mietin. Tilanne olisi tällä pakkauskerralla hiukan toinen. Nyt en voikaan ottaa mukaan ihan kaikkea, lentoyhtiöillä kun on ne turhankin rajoittavat rajoitukset. 20 kiloon pitäisi mahduttaa kaikki tavarat, mitä tarvitsen koko syksyn, talven ja kevään aikana. Joopa joo. Nyt minun pitäisi karsia rakkaan harrastukseni, vaatteiden ja kenkien hamstrauksen, tuloksista ne yksilöt, joita haluan pitää päivästä toiseen!

Päätin siirtää pakkauksen aloittamista hamaan tulevaisuuteen, mutta jotain kuitenkin tein viedäkseni asiaa eteenpäin. Nimittäin listan, pakkauslistan. Kolmannella A4-sivulle siirryttyäni tulin siihen tulokseen, että pakkaus saa vielä odottaa... :D

Kasat, siinäpä vasta hyvä ja konkreettinen mittari, onko tavaraa liikaa! Jos kasa näyttää liian korkealta, sitä pitää yksinkertaisesti karsia. No, nyt lähtööni on kolme kokonaista päivää ja vaatehuoneen lattia on täynnä vaatekasoja. Topit, t-paidat, siistimmät paidat, neuleet, hupparit, mekot ja sellaiset – kaikki omissa kasoissaan. Se onkin sitten eri juttu, mikä on liian korkea...

Pakkaaminen ei kuitenkaan tarkoita pelkästään vaatteiden pakkausta, vaan mukaanhan täytyy ottaa myös kaikenlaista muuta tilaavievää ja ennekaikkea painavaa tavaraa. Kosmetiikkaa, hiustenlaittovälineitä, asusteita, elektroniikkaa (kaikkiin koneisiin myös laturit, muistikortit ja -tikut), kenkiä, tuliaisia perheelle...! Voi veljet.

Olen kyllä kuullut sellaista juttua, että tuolla Saksanmaalla on myös kauppoja, joista voisin löytää lisää kaapintäytettä. Mutta mitä jos mikään ei ole yhtä kiva kuin omat jutut?!

Olisikohan sittenkin helpompaa pyytää perhe Wieleä tulemaan tänne minun luokseni?

No, todellisuudessa pakkaus sujuu ihan kätevästi. Olen hyväksynyt sen, että voin ottaa vain lempparijuttuni mukaan (no juurikin sen ¾ kaikista vaatteistani...) ja määrännyt, että vanhemmat saavat lähettää talvikamppeeni sitten talven kynnyksellä. Kyllä tämä tästä! Sunnuntai-iltaan mennessä.

HEI!

 

Meno: maanantai 23. elokuu 2010

Helsinki 13:10 - Berlin Tegel 14:10

Berlin Tegel 18:25 – Stuttgart 20:00

Paluu: -

Aloitan tämän blogin nyt näppärästi tiukalla faktapaketilla, jottei kenellekään jäisi epäselväksi mikä on homman nimi.

• 
  
  Nimeni on Anni, olen 19-vuotias ja vielä hetken parkanolainen.

• 
  
  Lähden ensi maanantaina kohti suurta ja tuntematonta Lounais-Saksaa Eppingenin kaupunkiin aupairiksi.
• 
  
  Host-perheeseeni kuuluvat tietotekniikka-alalla työskentelevät vanhemmat Inga ja Christian sekä kolme 1-5 vuotiasta poikaa; Lasse, Rasmus ja Kjell.
• 
  
  Ensi maanantaina on lähtö, näillä näkymin tarkoituksenani olisi palata Suomeen huhtikuun alussa.
• 
  
  Kirjoitin ylioppilaaksi tänä keväänä 2010 ja ennen jatko-opiskeluja olen aina halunnut pitää välivuoden. Aupairiksi maailmalle lähteminen tuntui itsestään selvältä valinnalta. Mikäpä olisi helpompi tapa tutustua uuteen kulttuuriin, oppia puhumaan vierasta kieltä, saada työkokemusta ja no, päästä pois tutusta ja turvallisesta kotiympäristöstä? En keksinyt muuta vastausta!
• 
  
  Olen opiskellut saksan kieltä kokonaiset kahdeksan vuotta, mutta ei, en osaa puhua sitä juuri ollenkaan. Ymmärrän kuitenkin sentään luettua ja puhuttua saksaa jotenkuten. Onnekseni alueella, jonne olen menossa, on kuitenkin jokin aivan oma, erikoinen murteensa...
• 
  
  En pidä minkäänlaisesta bratwurstista tai makkarasta.
• 
  
  Note to self: matkalaukun maksimipaino on 20kg!

Eli tervetuloa vain seuraamaan, miten elämä Eppingenissä alkaa sujua!

// Anni

Niin ja blogin nimihän tulee saksan kielen fraasista ”Nähdään taas!”.  Kovin on kekseliästä... :)